Päivitysmaratooni, osa 1

Taas on lipsahtanut useampi kuukausi viime päivityksistä eli kiirettä on pidellyt.. Kevään saapuminen pitkän talven jälkeen muutti taas harrastusrintaman melkoisen aktiiviseksi :) Mutta nyt siis koostetta viime kuukausien touhuista ja etenkin harrasteluista, koska tietokoneen käyttö on niitä harvoja asioita mitä leikkauksesta toipuva, jalkapuoli ohjaaja pystyy tällä hetkellä tekemään :)

Reenailut laji lajilta

Haku:

Elmon kanssa hakuillaan vanhaan malliin eli vaihtelevaisesti kaikkea kummallista mutta myös niitä "tavallisia" etsintöjä. Ykkösnami on käytössä lähes aina vaikka Ee ei tiukalta työskentelyltään meinaa sitä aina ehtiä ottaa. Toinen alati mukana kulkeva ominaisuus on suorapalkka. Talvella reenailtiin paljon rakennuksissa ja niiden pihapiireissä eli saimme paljon nimenomaan hajujen tarkentelua vaativia harjoituksia. Nyt kun on taas päästy hakuilemaan metsään, on intoa vaikka muille jakaa ja perroherra viilettää karvakorvat hulmuten aivan intopiukassa. Sain myös todeta, että Ee selvästi funtsii aiempia reenejä työskennellessään. Otin (pöljä kun olen..) jokin aika sitten useammissa reeneissä maalimiehen, joka poistui piilostaan kun koira lähti ilmaisemaan. Harjoitukset sinällään menivät hyvin ja alkujärkytyksen jälkeen Elpi nosti hienosti jäljen ja päätyi näin kadonneen luokse. Muttamutta.. Muutamissa reeneissä tämän jälkeen saimme havaita mielenkiintoisen ilmiön: Elmo meni normaaliin tapaan maalimiehelle ja nosti rullan sekä lähti ilmaisemaan, mutta kun herra lähestyi ohjaajaa ja sai ensimmäisen kerran katsekontaktin, jokin lamppu syttyi. Ee pysähtyi rulla suussaan ja mietiskeli ilmiselvästi hetkisen.. Ja kävi vielä varmuuden vuoksi tukkaputkella uudestaan maalimiehen luona varmistamassa, että tämä todellakin oli siellä mihin oli jäänyt. Tämän jälkeen ilmaisu hyvä ja näytölle liina viuhuen. Hassu koira. Näitä tapauksi oi nimittäin hauska seurata kun lähes kuuli Empun aivoherneiden raksutuksen kun kaveri punnitsi vaihtoehtoja. No, muutama helppo "pistotyyppinen" ilmaisu lyhyellä matkalla unohdutti melkoisen nopeasti moiset epäilykset. Enkä välttämättä koe "ongelmaa" kovin suureksi, koska kyseessä on vain ohjaajan ja maalimiehen välillä suoritettu yksi ylimääräinen matka. 
Summa summarum: Elmo on vaan niin kovin pätevä ja varma työskentelyssään :) Koira lukee ohjaajaa ja päinvastoin. Yhteistyömme on hioutunut saumattomaksi ja luottoni koiraan on nyt 110%. 

Oivan hakurintamalle kuuluu myös paljon kaikenlaista sitten viimepäivitysten. Alun kankeuden jälkeen ilmaisu on nyt kunnossa, itseasiassa erittäin hyvässä sellaisessa. Oiva suorittaa maastossa jo sangen mittaviakin etsintäsuorituksia ilmaisuun yhdistettynä. Ja minkälaiseen ilmaisuun! Jos olen maininnut Elmon olevan kovin tärkeänä rullaa tuodessaan niin pikkujätkä on sitä potenssiin 10. Ei pysty sanoin kuvaamaan kuinka keskittyneesti ja tiukalla ilmeellä varustettuna rulla kiikutetaan mammalle. Alun rullaa-ei-saa-räkiä -harjoitukset ovat saaneet aikaan sen, että pieni suu puristaa rullaa kuin se olisi maailman ainoa merkittävä asia. Ja niinhän se toki tuossa kohtaa onkin.  Ykkösnamia käytetään melko paljon, koska kiire on tällä kaverilla peruselementti. Eikä tuota etunamia todellakaan jäädä odottelemaan mikäli se ei ensisilmäyksellä näköpiiriin satu. Suorapalkkalaisia suosin paljon myös Oivalla ja lisäksi herraa yritetään hämmentää kaikenlaisilla kummallisuuksilla (siinä tuskin koskaan onnistumatta).
Oivalla oli jokin aika sitten ensimmäinen virallinen Iso Etsintä kiintorullailmaisulla. Ja minkälainen etsintä! Etenimme etsintäsuunnitelman mukaisesti aluetta tuulen alta ja sain huomata, että kaikesta kiire-jo-on-kiire-jo-on -taipumuksestaan huolimatta Pikku-Oin etsintätyöskentely on erittäin miellyttävää. Herra tekee mukavia hakukaaria omatoimisesti, mutta irtoaa juuri sopivasti jotta ohjaaja pysyy kartalla tarkistetuista alueista. Oikku on myös äärettömän helppolukuinen eikä pienikään hajun noukkaan tuleminen jää varmasti huomaamatta. No, takaisin etsintään. Olimme haravoineet alueen jo lähes kokonaan kun erään mäen päällä, lähellä rantaa, Oivariinin kirsu nousi enteilevästi ilmaan ja sitten poju lähti iloisena kohti rannassa olevaa saunarakennusta ja katosi sen taakse. Käveleksimme hissukseen samaan suuntaan ja hetken kuluttua Toikka laukkasikin takaisin rulla suussaan. Ja mitä tekee ohjaaja? Alkaa epäröidä koiraa, ihan oikein ääneenkin. Poloinen pikkukoira nostaa rullan kolmesti ja kun vastaanottoa ei tapahdu, pinkaisee tulosuuntaansa takaisin. Uusi saapuminen rullan kanssa oli mykistävä. Oiva oli selvästi päättänyt, että nyt tuo ämmä laitetaan uskomaan. Niin pontevasti tapahtui ilmaisu. No, liina kiinni ja menoksi ja siellähän ne maalimiehet värjöttelivät saunan kuistilla. Oiva oli totisesti kissanruokansa ansainnut. Ja ohjaaja "pienimuotoisen" palautteen suunnistajalta, joka oli ollut hyvin lähellä potkaista ihan fyysisesti.. Totesipa vain, että "aiot sitten kulkea toisen koiran kanssa ihan saman tien kuin ensimmäisenkin".. Niinpä, meikäläinen se ei virheistään opi. Mutta onneksi Nomen est omen eli Ilmiselvä Sankari (Evident Hero)on kohtalonsa valinnut :)

Let's party ;)

Koska Oiva ja Iskä tekevät kaiken muunkin yhdessä, miksipä eivät myös viettäisi yhteisiä synttärijuhlia. Syntymäpäivien välillä kun sattuu olemaan vain kuusi päivää..

Vieraammille todistusaineistoa isän ja pojan yhdennäköisyydestä samassa ikävaiheessa:

Kukin saa itse arpoa, kumpi kussakin kuvassa poseeraa ;)

Synttärisankarit 2v. ja 5v. juhlatunnelmissa

Nemsu-iskän uunituore synttärilahja:
(huomaa taustalla poika oman lahjansa kimpussa..)

Juhlat kuluivat lahjojen ja herkuttelun merkeissä. Kateelliset (ja perus-ahneet) kanssajuhlijat Milli ja Elmo eivät enää selvästikään muistaneet päässeensä myöskin omissa jhlissaan nauttimaan moisista etuuksista..

Sunnuntain vesikoiralenkille päivänsankarien ihmismammat ylittivät itsensä ja valmistivat omin pikku kätösin tarjottavaa:

Ja pakollinen poseeraus
(tämä oli riskinottoa isolla R:llä..)

OivaToikka 2v.

8.2.2011

Miten ihmeessä mamman pieni voi olla jo 2 vuotias??

Oivan kanssa kulunut vuosi on ollut täynnä yllätyksiä. Sex Machine on siirtynyt sivualalle ja tilalle on tullut se entinen, iloinen ja leikkisä Oiva. Toki Omat Tytöt Niisku ja Frida sekä siskopuoli-Nette (pervoa, tiedetään..) on edelleen tarkastettava säännöllisin väliajoin, mutta tyttöjen kanssa voi nykyään myös ihan vaan juosta ja riehua.

Oivalla on paljon ystäviä. Viime aikoina riehumakamuista ykköseksi on noussut 10kk Miska-portugeesi, jonka kanssa mennään eikä meinata. Ärinä ja murina täyttävät tienoon ja tanner tömisee kun nämä jätkät painavat tuhatta ja sataa. Tasaisin väliajoin kaadutaan sitten painimaan. Ykköspaikkaa kamuista pitää varmasti kuitenkin perropoju Aapo 2.5v. (n.20kg/n.51cm), joka on ollut pikku-Oivan Friend number 1 aivan vauva-ajoista lähtien. Näiden kahden väleissä on jotain sellaista, mitä on vaikea näkemättä selittää. Välillä toki juostaan kuin päättömät kanat, mutta on myös niitä rauhallisen mukavia kähnäys- ja kyhnäyshetkiä. Tämän ystävyyden toivomme todella säilyvän :)

Harrastelupuolella Oikku on ositanut perineensä geenejä sekä Peppi-äipältä että Nemo-iskältä. Vauhtia ja sähäkkyyttä ei puutu, mutta asioita selvästi myös funtsitaan ajoittain. Hyvänä esimerkkinä haun rulla-ilmaisu, joka tuotti aluksi ohjaajalle paljon päänvaivaa ja turhautumisen tunteita, mutta palasten loksahdettua kohdalleen, alkoi kirjaimellisesti rullata. Ohjaajan näkökulmasta Oivariini on isoveikkaan verrattuna hyvin erilainen harrastuskaveri. Ei parempi eikä huonompi, vain erilainen. 


Oivaa voi kuvata yhdellä sanalla ja uskon, että kaikki herran tuntevat allekirjoittavat tämän. Tuo sana on Kiire. Kokoajan ja jokapaikkaan. Metsälenkeillä ei rentoja raviaskeleita takuulla näe. Kuinka noin pieni otus voi olla aina ja kaikkialla ;)


Vaikka alkutaival Oikun kanssa aiheutti välillä voimakkaita tunnepurkauksia ;) en vaihtaisi päivääkään pois. Meillä Elmon kanssa on ollut suuri onni, kun olemme saaneet laumaamme tuollaisen Persoonan. Kun pieni töpö "vispaa villisti" ja pieni irokeesipää tunkee kainaloon, ei voi kuin ihmetellä kuinka paljon voi pieni koira saada aikaan ison ihmisen sydämessä.

Mamman Rakas 4v.

14.joulukuuta 2010

Niin ne vuodet vaan vierivät..

Mitä kuluneet neljä vuotta sitten ovat sisältäneet:

Päällimmäisenä onnentunteena on hälytyskoirakoksi nouseminen loppua kohti kovinkin kivisen tien kautta 8.5.2010. Aloitimme Elmon kanssa kumpikin A:sta ja tie huipulle on käyty nimenomaan yhdessä. Seuraavaksi katsotaan, olisiko meistä suorittamaan jälkikokeitakin.. Yleisesti treenaaminen Elmon kanssa (lajista riippumatta) on aivan huippua! Kaveri on niin intopiukassa mamman kanssa tehdessään ettei mitään rajaa. 

"Vapaalla" ollessaan Elmo on myöskin muuttunut karikoiden jälkeen edukseen. Kastraation jälkeen kimppalenkkien turhat jännittämiset ovat taaksejäänyttä elämää ja nykyään Eepeli kulkee joukossa kuin joukossa häntä rennosti puolelta toiselle heiluen. Jokin aika sitten todistimme vesikkolenkillä myös kuinka Elmo toden totta leikki iloisesti tuokion Miska-portugeesin 10kk kanssa :) 

Myös vieraisiin ihmisiin suhtautuminen on muuttunut mukavasti vaikka aivan kultaistennoutajien tasolla ei ollakaan  ;) Kaikista Ee ei ole kiinnostunut, eikä tarvitsekaan, mutta sydäntä lämmittää kun joku "Een ihmisistä" saa pojun lähes hyrisemään tyytyväisyydestä :) Muille Elmolla on selvät sävelet: saat rapsuttaa, mutta se maksaa :) Herkkupalalla tämän kaverin kova ulkokuori avautuu nopeasti :)

Elmo ei ole ollut eikä tule olemaan helppo vesikoira. Arjen rutiinit, kuten mamman työssäkäyminen, ovat must. Myöskään minkäänlaisia lipsumisia laumanjohtajalta ei sallita. Meillä eletäänkin perus-huomioimattomuudessa 24/7 ja elämä on harmoniassa. Mutta jo viikonloppu mummolassa palvottavana saa aikaan sen, että kotona perusasioista täytyy muistutella.

Pikkuveli-Oiva on Elmolle hyvin tärkeä persoona. Vaikka korvista repiminen ja päälle loikkiminen ketä tahansa välillä käykin ärsyttämään, jatkavat pojat edelleen tasa-arvoisia painituokioitaan kumpikin vuorotellen selällään kähisten :) Tämä on yksi niistä harvoista asioista, joka saa mamman kerta toisensa jälkeen unohtamaan murheet ja muistamaan, kuinka hienot pojat olen saanut elämääni.

Parempi myöhään.. KESÄ 2010

Kesän kuumuus yhdistettynä omistajan vammautumiseen ei ollut mikään super-juttu, mutta kaikesta huolimatta saimme joitain muistoja aikaiseksikin.. :)

Agirotu 2010

Jälleen Ylöjärvellä eli mukana oltiin vesikkojengillä sekä lauantaina että sunnuntaina. Kuumuus raviradalla oli paahtavaa ja koirien lärkäloimet/kylpytakit tulivat todella tarpeeseen. Ihmisethän luonnollisesti näyttivät iltapäiväisin jo aivan keitetyiltä ravuilta, mutta mukavaa oli ja sehän on pääasia.

Girls in Pink ;)

Vesikoiraleiri 6.-8.8.

Vietimme jo perinteeksi muödostunutta vesikkoviikonloppua Teiskossa (tosin hiukan eri paikassa..) Pirkanmaan Vesikoirien kaikenkarvaisten kamujen kanssa. Lenkkeilyä, reenaamista, saunomista, lettujen paistoa.. Kaikkea mitä vaan mukavaan viikonloppuun voi kuulua. Parasta kaikesta oli, kuten aiemminkin, rento yhdessäolo ystävien ja tuttavien kanssa, keskustelun aiheena kuinkas muutenkaan kuin vesikoirat :)

"Hieman" harmaita hiuksia sai aikaan Oiva Toikka, joka tätä nykyä tunnetaan myös nimellä Raju Rakastaja :/ Leirille osallistui nimittäin kolme juuri juoksunsa lopettanutta nuorta neitoa ja sehän sai pikkupojan silmät pyörimään ;) Isänsä poika ;) Muuten laumassa olo meni ihan mallikkaasti.. Paitsi sunnuntai-aamuna, kun kaikki olivat enemmän tai vähemmän väsyneitä ja kiukuttelivat kuin pienet lapset..

Majapaikka, joka ei ollut kauhean suosittu, sillä..

... Tuttuun tapaan telttakylä nousi metsän laitaan :)

Koiria pidettiin nälässä ;)

Kuningaskuntailua

Jätimme enemmän ja vähemmän rampana kokoonpanona vaellusreissun tältä kesältä tekemättä ja suuntasimme sen sijaan mökkeilemään Hartolaan muutamaksi päiväksi. Helle oli jotain järkyttävää ja niinpä aikamme kului pääasiassa lenkkeillen, uiden ja grillaillen sekä ihan vaan oleillen. No pikkuisen esineruutua tehtiin toki :)

Elmon ja Oivan mummusta tuli pian kaikkien kaveri :)

Pitkästä aikaa ryhmäpotretti, ensin perhekunnittain:

Ja sitten jaolla Isä&Poika, mummut ja nuoret miehet

Touhua ja tohinaa

Laumamme alkaa pikkuhiljaa olla kunnossa, pojat täysin ja mammakin jo melkein. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että touhuillaan paljon ja kaikenlaista kamujen kanssa. Kauniina päivinä kamerakin on ollut mukana, joten seuraavassa kuluneen viikon ohjelmistoa kuvien muodossa :) 

Maanantaina aamupäivällä tokoiltiin vesikoirakamujen kanssa

Maanantai-illan vesikkotapaamisessa ja tiistai-illan tokotteluissa kamera unohtui taskuun, mutta keskiviikko-aamun esineruutuiluissa se kaivettiin taas esiin.

Keskiviikko-iltana oli perinteiseen tapaan etsintäkoirareenit, mutta tällä kertaa höystimme aktiviteettia suuntaamalla reenien päätyttyä lammaslaitumelle koirien kera. Aluksi saimme ihailla "ammattilaisten" paimentamista ja sitten myös perroherrat pääsivät tutustumaan noihin huomattavan paljon itseään muistuttaviin otuksiin lähemmin.

Ensin hakuilu-hommia:

Ja sitten molemmista pojista yhdet lammaskuvat..

Kiitos Tainalle ja Annelle tästä "erilaisesta" mahdollisuudesta :)

One of us has no balls

Koska koko laumamme oli joka tapauksessa "poissa pelistä" koipivaivojen takia, päätin hommata Eepelinkin sairaslomalle. Kauan olen tuota operaatiota mietiskellyt ja vatvonut päätöstä edestakaisin. Mitään selkeää ja "helppoa" syytä ei ollut; Elmo ei ole yliseksuaalinen.. Eikä oikeastaan edes seksuaalinenkaan. Mitään vaivojakaan ei asiaan liittyen ole koskaan ollut. Mutta kun jalostuskäyttöön herrasta ei kuitenkaan ole niin mitäpä niillä sitten toisaalta tekeekään. Ja ainoa, mikä operaatiossa mietitytti oikein toden teolla oli se, kuinka se tulee vaikuttamaan poikien keskinäisiin väleihin..

"When they were still there"

Operaatioajan sai mukavan nopeasti niin, että pojat ovat saikulla samaan aikaan. Mammahan on koko kesän :( Perjantaina 18.6. menimme siis eläinlääkäriin ja pari tuntia myöhemmin palasimme kotiin. Elmo käyttäytyi omaan tapaansa eleettömästi kaikkien toimenpiteiden aikana eikä kiinnipitämistä tarvittu. Rauhoituspiikin jälkeen Ee oksensi kerran ja tämän jälkeen vaipui untenmaille mamman syliin. Saimme (tukihenkilö oli tietenkin mukana) olla toimenpidehuoneessa siihen asti kunnes Elmo kärrättiin leikkaussalin puolelle ja asioista kiinnostuneena mamma räpsi kovasti kuvia koko ajan.

Intubaatio

Valmiina kärräykseen

Tirsamaassa

Kun kannoin uinuvan Eepelin kotiin, omalle pedille makaamaan, sai pikkuveikka paniikkikohtauksen.Oiva juoksi Elmon ja allekirjoittaneen väliä ja itki sydäntä raastavasti. Ja koko sen ajan kun Elpis mammui pedissään, mammui huolehtiva pikkuveikka vieressä tarkkaillen toisen jokaista liikettä. Melko liikuttavaa <3

"Mikä veikkaa vaivaa??"

Ee on toipunut vallan mainiosti. Jo perjantai-iltana herra oli aivan oma itsensä ja sama meno on jatkunut. Haava on parantunut hyvin eivätkä speedyt sen suojana tunnu haittaavan lainkaan. Ainoastaan pääkoppa tuntuisi vaativan actionia takaisin.

Rantakunnossa

Väärässä paikassa väärään aikaan :(

Torstaina 10.6. olimme tuttuun tapaan köpöttelemässä vesikoiralenkillä. Köpöttelemässä siksi, että allekirjoittanut sai pari viikkoa sitten kaksi vesikoirakaveria täydestä vauhdista polveensa, jonka seurauksena pohjeluun päähän tuli murtuma sekä luukalvon alaista hematoomaa ja ödeemaa. Keppien kanssa metsäilyä kahden koiran kera on siis jouduttu opettelemaan viime aikoina ja tullaan harjoittelemaan vielä jonkin aikaa.

Lenkkeiltyämme joimme perinteiseen tapaan kahvit autoilla ja koska päivä oli lämmin, päätimme käydä vielä rannassa uittamassa koiria. Kaikki haukut polskuttelivat aivan intopiukassa ja hakivat keppejä. Paitsi, että nopeana uimarina tunnettu Eepeli haki omalla kroolausmatkallaan monen muunkin kepit ;)

Olimme jo melkein takaisin autoilla kun Oiva juoksi tuhatta ja sataa törmäten matkallaan pikkupenneliin että mäjähti. Autoilla huomasinkin pojun ontuvan oikeaa etutassuaan ja luonnollisesti oletin tämän johtuvan aiemmasta törmäyksestä. Hetkeä myöhemmin huomasin kuitenkin tassun vuotavan verta sääressä olevan anturan alapuolelta. Oletin anturan revenneen ja koska olimme lähdössä kotiin, päätin tutkia tilanteen tarkemmin suihkutettuani ensin jalan. Puhdistuksen jälkeen verenvuodon syyksi selvisi, ei revennyt antura, vaan pari senttiä pitkä, siisti viiltohaava anturan alapuolella. Teippasin kunnon sairaanhoitajan otteilla haavan reunat umpeen ja laitoin vielä sideharsoa päälle, jonka jälkeen Oi alkoikin kävellä jalalla melko hyvin. Aamulla avasin paketin ja totesin haavan olevan kuitenkin melko syvän oloinen eli ei muuta kun soitto läheiselle eläinlääkäriasemalle ja aikaa varaamaan. Lääkäri katseli haavaa ja koska se oli "liikkuvassa" kohdassa, päätti ommella sen vaikka aikaa tapahtumasta olikin kulunut jo reippaasti yli Sen Maagisen 6 tunnin. Oivalle annettiin pieni rauhoitus ja siirryin itse odotustilaan nauttimaan virvokkeita. Meinasinkin vetää kaakaot väärään kurkkuun kun hoitaja tuli noin puolen tunnin päästä pyytämään minut sisälle, keskustelemaan eläinlääkärin kanssa. Sydän pamppaillen astuin huoneeseen ja huomasin oitis, että pikku rauhoitus oli hieman laajentunut ja Oikku oli tiputuksessa kera nukutusinfuusion. Myös intubaatioputki ja seurantalaitteet olivat astuneet mukaan. Lääkärin sanat olivat karua kuultavaa: kahden varpaan jänteet olivat irtipoikkikatki. Vaihtoehtoja olisi kaksi: a) jänteiden päät voitaisiin kiinnittää uudelleen ompelemalla, joka tarkoittaisi, että tassu olisi 90 asteen lastassa, täysin liikkumatta 6 viikkoa ja tämän jälkeen sitä alettaisiin pikkuhiljaa fysioterapialla kuntouttaa. Tai b) jänteet jätetään katkenneiksi, jolloin ko. varpaiden asento saattaa hiukan muuttua, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa tassun käyttöön ja liikkumiseen millään tavalla. Mietin ankarasti vaihtoehtoja ja koska kyseessä on nuori ja tekevä koira, varmistelin asioita moneen moneen kertaan. Lopulta, eläinlääkärin tenttaamisen jälkeen päädyimme siihen, että jänteitä ei aleta korjaamaan vaan näillä mennään. 

Poistuin jälleen odotushuoneeseen sekavin mielin ja tuskalliselta tuntuvan odotuksen sekä useiden puheluiden ja savukkeiden jälkeen pääsin viimein Oivan luokse. Tippa meinasi tulla silmään kun näin omn muruseni pienenä kaikkien lämpöpeittojen ja laitteiden keskellä.

Oivan heräämistä odotellessani sain kotihoito-ohjeet ja lääkkeet jatkoa varten. Tikit 12-14 vuorokautta ja tämän ajan myös antibiootti profylaktisesti. Kipulääkettä 3-5 päivää tai tarpeen mukaan. Sidos kuivana ja puhtaana kaksi päivää ja tämän jälkeen suojaus tarvittaessa. Haavan tarkka seuranta mahdollisen tulehduksen huomioimiseksi. Kauluriakin tarjottiin, mutta siihen rumbaan meidän ei onneksi tarvitse tässä tilanteessa ryhtyä. Jotain hyötyä siitä, että mamma on saikulla.

Kun Oikku alkoi virota ja pysyi hieman jalkeilla, lähdimme kotiin, jossa pikkumies veti kolme tuntia unta palloon mamman vahtivan silmän alla. Illalla käytiin pissalla mamman pikapikaa ompeleman enstex-suojan turvin kunnes "isomummu" kiikutti pikku-Oikulle esinekassistaan lasten kurarukkasen <3 Yö meni hyvin ja tänään, 1. postoperatiivisen päivän aamuna klo 6 Oikku oli vahvasti sitä mieltä, että nukkuminen loppuu nyt. Side on saanut olla paikallaan yön yli, ulkoilu rukkasen kanssa onnistuu hyvin, ruoka maistuu ja muutenkin Oivariini on aivan oma itsensä. Kysymys kuuluukin: kuinka tuon virtapiiriapinan saa olemaan rauhassa muutaman päivän ;)

Kuulumisia pitkästä aikaa

Päivitykset tulevat viiveellä, kun kesä-aika on meille yhtä kuin paljon kaikkea tekemistä. Tässä siis kuluneiden kuukausien tapahtumia ei niinkään aika- vaan mieluumminkin tärkeysjärjestyksessä :)



NYT SE ON TOTTA!!!!

La 8.5.2010 osallistuimme Elmon kanssa Suomen Pelastuskoiraliiton haku-loppukokeeseen (päivä) ja suoritimme tämän erinomaisin arvosanoin, jonka ansiosta Elmo valmistui ihka oikeaksi hälytyskoiraksi <3

Koe oli kokonaisuutena juuri sellainen, minkä jälkeen nousee mielellään hälytysryhmään. Elmo oli loistava, ohjaaja oli loistava ja ennenkaikkea koirakko yhdessä oli loistava. Kirjataanpas nyt muistiin kokeen kulkua, vaikka en uskokaan sitä koskaan unohtavani :)

Luoksepäästävyydessä Elmo lähestyi testaajaa häntä iloisesti heiluen, pomppasi vasten ja oli muutenkin ihan onnensa kukkuloilla :) Hallittavuudessa seuraamisosio meni ihan oppikirjan mukaan, hyvässä kontaktissa ja paikallamakuukin luonnistui, vaikka vettä satoi ja maa oli märkä.  Etsintäsuunnitelmaa tein kauan ja hartaasti, koska keli, maasto ja alueen muoto olivat melko monimuotoiset. Liikkeelle lähdettiin ja jo ensimmäiseltä sivulta havaitsin koiran saavan vainun. Ja hetkeä myöhemmin perroherra saapuikin rullan kanssa. Innostuneisuus ja mamman jännitys saivat aikaan Eellä muutaman ylimääräisen liikesarjan, mutta lopputuloksena oli ensimmäisen maalimiehen löytyminen. Matka jatkui ja Elmo irtosi kaaauas, alueemme halkaisseen tien toiselle puolelle. Kun saavuimme itse tielle, ei edes kulkusen kilinää kuulunut. Odotimme hetken ja kun kilinä jälleen kantautui korviin, jatkoin hissukseen matkaa, ajatuksena mahdolliselle ilmaisulle tulo. Elmolla ei kuitenkaan ollut rullaa suussa ja tässä vaiheessa koin kokeen ainoan epävarmuuden tunteen, jonka totesin myös ääneen. Matkaa kuitenkin jatkettiin suunnitelman mukaan ja kotvasen kuluttua huomasin kirsun nousevan enteilevästi ja haukun painuvan metsään. Lähdimme seuraamaan ja rullan kanssahan sieltä tultiin ilmaisulle. Näin löytyi toinen maalimies. Matka jatkui edelleen ja mamman sydän alkoi pamppailla entistä enemmän. Ylitimme toistamiseen tien ja palasimme ensimmäiselle alueelle. Ja muutaman metrin kuljettuammenokka nousi kolmannen kerran hajun merkiksi. Ja hetken kuluttua rulla kiikutettiin kolmannen kerran. Hyvä että muistin edes liinaa kaivaa taskustani, mutta jollain ihmen konstilla kykenin kiitämään koiran perässä.. kolmannelle maalimiehelle. Käännyin katsomaan taakseni ja nähdessäni kyynelehtivät testaajan ja suunnistajan, en edes muistanut palkata koiraa vaan purskahdin hysteeriseen itkuun itsekin. Kyynelten keskeltä kaivoin viimeisen namipurkin, josta yhtä sumusilmäinen maalimies palkkasi super-hienon perroherran. Vietimme aikaa metsässä kauan itkien, halaillen ja tietysti myös Elpin kanssa leikkien. Tunne oli sanoinkuvaamaton.


Arvostelutuokiota varten siirryimme lähtöpaikalle, jonne saapuikin ohikulkumatkallaan jälkikokeeseen menossa oleva ystävämme ja autolastillinen muita. Ja taas itkettiin vuolaasti. Onneksi myös ystäviemme koe meni loistavasti, vaikka ohjaaja kyynelehti vielä jäljennoston alkaessakin. Arvostelu oli ylitsepursuavan imarteleva ja jopa omasta mielestäni olimme sen ansainneet. Kokonaisarvosana erinomainen. Testaaja kehui ennen kaikkea koirakon yhteistyötä, joka kuulema välittyi jokaisesta teosta. Myös ohjaaja sai extra-kehuja omasta käytöksestään ja etenkin kehittymisestään. Sainpa vielä arvostelulomakkeeseen ylimääräisen plus-merkin arvosanan perään, jollaista ei kuulema aiemmin ole ko. testaaja saanut antaa. Kaiken tämän keskellä tilanteesta hämillään oleva Elpis veteli naamaansa sateessa kulkeneen testaajan ainokaisen sämpylänkin, mutta sekään ei tunnelmaa latistanut.. Kokoontumispaikalle palatessamme sama vuolas kyynelehtiminen jatkui, samoin puhelimessa kun aloin soitella ystävillemme uutisesta. Päivän kyynelien määrällä olisi voinut tehdä Saharasta valtameren ;)


Päivä oli juuri sellainen kuin olen haaveissani toivonut se olevan. Elmo ja minä olimme ikäänkuin yhtä, luimme toisiamme täydellisesti ja puhalsimme yhteen hiileen. Kaikkien hankalien aikojen ja vastoinkäymisten jälkeen tuo todellisten taitojemme näyttäminen sai minut tuntemaan itseni pitkästä aikaa hyvin onnelliseksi. 
Haluankin kiittää tästä onnellisuudesta reenikavereitamme niin vesikoiraporukassa kuin etsintäkoirissakin, ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Kiitos myös Elmon kasvattajalle Marille, joka osasi silloin reilu 3 vuotta sitten valita minulle sopivimmen pentusen.
Suurin kiitos kuuluu tietenkin rakkaalle ystävälleni, harrastuskaverilleni ja elämäni suolalle Elmolle, jonka kanssa olemme yhdessä aloittaneet kaiken ja kokeneet niin myötä kuin vastamäetkin. Ja nousseet niistäkin.




Oivako rauhallinen??

17.4. kävimme Oivan kanssa virallisissa terveystutkimuksissa Spanieliliiton joukkotarkastuksessa. Oli toden totta outoa nähdä pikkumies reporankana kun yleensä edes neljä tassua eivät ole yhtäaikaa maassa.

Olin tuloksiin tyytyväinen: lonkt B/B, Kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Oikku heräsi nukutuksesta nopeasti ja jo autoon vietäessä herra oli aivan oma itsensä.




Elmon koitos

Kävimme Elpin kanssa ensimmäisen kerran fysioterapeutilla ja vaikka allekirjoittanut oli Elina-tätiä pohjustanutkin, jännitti tilanne silti melkoisesti. Aluksi katsottiin ulkona liikkumista ja sitten mentiin sisälle tutustumaan paikkoihin. Ja koko ajan Elina syötteli Eelle nameja. Ja Elpi oli tietenkin ihan myyty ja onnessaan uudesta ystävästään. Kunnes Elina päätti aloittaa ja tarttui kiinni perroherran herkkään hipiään. Jupina alkoi saman tien ja Ee mulkoili käpälöijäänsä kulmien alta hyvin epäilevänä. Allekirjoittaneen namien syöttelyn avulla homma pääsi kuitenkin vauhtiin ja melko pian Elmo rentoutui. Mutta pidempi tauko namiautomaatilta sai aikaan vaimean jupinan ja mulkaisun olan yli. Elinan tuomio Elmon kunnosta oli yksiselitteinen: perroherra on oikein hyvässä kunnossa eikä jumeja tms ole. Ainoastaan rungon pituudesta johtuen lapojen väli "tippuu" hieman ja niinpä aloitimme laatikkoleikit, joista lisää myöhemmin. Olin oikein tyytyväinen ja aiomme käydä atkossakin epäsäännöllisen säännöllisesti, koska hieronnan lisäksi tuo psyykkinen terapia on Eelle oikeinkin passelia. Mutta osasipa perroherra yllättääkin: lopulta,1.5 tunnin jälkeen, kun olimme lähdössä, Elmo alkoikin vetää takaisin hoitohuoneeseen eli ilmeisesti hierominen oli kuitenkin aika mukavaa jopa pikku-kovapään mielestä.

Reenattu ollaan kovasti ja paljon. Hakua, jälkeä, tokoa, esineruutua.. Mutta koitan saada niistä aikaan ihan oman referaatin. 
Seuraavan kerran kun on aikaa ;)

Olemisen sietämätön keveys

Meidän lauma on viettänyt "hiljaiseloa" eli ollut niin harrastus- kuin kaveripannassakin. Syynä moiseen on Elmon saama kennelyskä, joka alkoi viime tiistaina. Kolme päivää ja kolme yötä valvottiin yskien (Ee yski ja muut valvoivat siinä sivussa). Lima, jota potilas yritti kovasti kakoa, oli niin sitkeää, että mamma kaivoi sitä ajoittain sormilla kurkusta pois, jotta toisen olo helpottuisi edes hiukan. Ja lienee sanomattakin selvää, että olohuoneen iso nukkamatto lähtee muuton yhteydessä suoraan kaatopaikalle. On meinaan melkoisen ikävää koittaa nyppiä kymmeniä rakäpalloja hapsujen seasta. Yleiskunnoltaan Eepeli pysyi virkeänä, onneksi, mutta toki valvominen teki tehtävänsä ja niinpä koko lauma veti viikonloppuna unta palloon oikein urakalla.

Jospa kirjoittelisi vaikka muistiin muutamia reenipäivityksiä viimeaikojen hiukan "erilaisemmista" reeneistä. Lumitilanteen vuoksi olemme nimittäin kehitelleet Tse-reenien teemoiksi kaikenlaista perus-maastoreeneistä poikkeavaa. Karvaisena osallistujana siis Elmo, Oiva viettää keskiviikkoisin laatuaikaa mummulassa :)

Ensin visiteerasimme Kangasalla, eräässä suuressa tehtaassa. Elmolla oli tuolloin iso etsintä, yhteistyössä ystävämme, viehkeän Viivi-snautserin kanssa. Aluksi ohjaajat jakoivat tehtaan pohjapiirrustuksen perusteella kahteen osaan, kummallekin koirakolle omansa. Ja sitten hommiin. Elmo sai hajun jo melko alkumatkasta ja kohdisti lähteen suuren putkikasan taakse. Mutta tenkkapoo meinasi perroherralle iskeä, kun reitti maalimiehen luokse ei ollutkaan suorin mahdollinen. Aikansa pähkäiltyään Eepeli kuitenkin selvitti reitin ja saapui takaisin rulla suussaan. Näytä -käskyn saatuaan Elmon ajatuksenjuoksu palasi kuitenkin alkuvaiheen sfaareihin, ja herra oli kovasti jälleen ylittämässä kasaa. No, pienen muistelun jälkeen se oikeakin reitti löytyi uudemman kerran. Pätevä Ee :) Matka jatkui suunnitelman mukaan, mutta uusia bongauksia ei alueellemme enää osunut. Elmon kanssa on kyllä rakennuksissa niin mukavaa, kun herra on niin tarkka ja määrätietoinen. Etenee järjestelmällisesti ja on ohjattavissa itsenäisesti tarkastamaan esimerkiksi hyllyjen välejä. Myöskään toisen koirakon vieressä liikkuminen ei haitannut pätkääkään, vaan Epeli keskittyi vain ja ainoastaan omaan hommaansa. Työskentelystä saimme myös kouluttajalta positiivista palautetta. Kaikenkaikkiaan oikein kivat reenit :)

Toisena keskiviikkona kokosimme Ryhmä Rämämme Lempäälään, taajamaetsintä -harjoituksiin, erään koulun pihapiiriin. Elmolle suunnittelin uhreiksi yhden suorapalkkalaisen, yhden esineen ja lopuksi yhden ykkösnamillisen ilmaisun. Aloitimme työskentelyn niin, että ohjasin Eetä liinassa risteämään maalimiehen jälkien ja hajuvanan kanssa. Ja kyllähän tämä tuloksen tuotti. Namit pääsivät jälleen kerran parempiin suihin. Sitten suuntasimme kohti esinettä, joka oli tällä kertaa pieni, lapsen t-paita maassa. Etukäteen puntaroin päässäni Eepelin tulevaa ratkaisua ja oikein aavistin: perroherra palautti paidan hienosti mammalle, ilman ajatustakaan mahdollisesta ilmaisusta kyseisessä tilanteessa. Nooh, tämä välimallin esine kuului siis sittenkin kannettavien kastiin. Viimeistä maalimiestä varten suunnistimme rakennuksen muodostamaan, neliön malliseen nurkkasyvennykseen, joka oli täynnä isoja lumikasoja. Elmo pujahti oitis seinustalle, kasojen taakse ja oli jo palaamassa kierroltaan kun kirsu tavoitti vainun ja herrä käännähti ympäri niillä sijoillaan. Ja hetken kuluttua kinosten keskeltä ilmestyi sangen onnellinen miekkonen rullaa kantaen. Ja ei muuta kuin ansaitulle kissanruualle :) Mukavaa vaihtelua tuo liinassa työskentely ja aivan mallikkaastihan tuo sujui tälläkin kertaa :) Myös muiden ihmisten häiriö oli oikein tervetullutta, vaikka Elmo ei työskennellessään muita tuntunut edes huomaavan. 

Varsinaiset maastoreenit ovat olleet harvinaista herkkua muutenkin, pakkaset kun ovat kiusanneet meitä tänä talvena melkoisesti. Niinä muutamina kertoina, joita olemme reenanneet, olen ottanut joko a) poluilla makaavia/jouksevia/muuten vaan kummallisia maalimiehiä tai hyvin lyhyitä matkoja umpihangessa. Oiva pudottelee menemään niin, että penkat pöllyävät kun taas vanha ja viisas Elmo käyttää hyväkseen alueella mahdollisesti olevia polkuja. 

Näillä mennään. Kevättä ja karenssin loppumista odotellessa :) Toivottavasti Oiva ei nyt sitten saa tautia heti perään.. Tai oikeastaan ei olisi väliksi saada ollenkaan.

Pakko vielä lopuksi laittaa kuva uusimmasta "ei-niin-tarpeellisesta-mutta-ihqusta"-hankinnasta, jonka mamma investoi Tampereen KV-näyttelyssä turisteeraamassa ollessaan:

Uusi lompakko

(samalla kuvalla hankin myös avaimenperän..)